Edellinen sivu: Lehdistötiedotteet

1 § Toiminimi ja kotipaikka

Osuuskunnan toiminimi on FreeCoop osk ja sen kotipaikka on Raahe. Osuuskunnan nimi on ruotsiksi FreeCoop anl ja englanniksi FreeCoop cooperative.

2 § Toimiala

Osuuskunnan tarkoituksena on yhdistää luonnollisia henkilöitä, taiteilijoita, keksijöitä, ammatinharjoittajia sekä heidän hallinnassaan olevia toiminimiä, sekä oikeushenkilöitä osuuskuntana toimivaksi yhteistoimintaverkostoksi.

Osuuskunnan tavoitteena ja toimialana on jäsenten sivistyksellisen ja kulttuurillisen, osaamisen, ammattitaidon, yritystoiminnan ja taloudenpidon tukemiseksi testata, välittää, markkinoida, myydä ja kehittää jäsenten palveluita ja tuotteita.

Tarkoituksena on myös jäsenten aloitteiden pohjalta kehittää omia ICT ja muita tuotteita ja palveluita markkinoille.

Tarkoituksena on tarjota ja hoitaa tuotteiden ja palveluiden markkinointia, myyntiä, ylläpitoa ja jatkokehittämistä yhdessä jäsenten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tarkoitus on tukea näiden palveluiden ja tuotteiden kehittämistä, etenkin avoimien ohjelmien, vapaiden ohjelmien, avoimien standardien, avoimien rajapintojen ja avoimen datan ja lisenssien antamien mahdollisuuksien mukaisesti.

Tarkoitus on auttaa, palvella ja puolustaa jäsenten ja yhteisön immateriaalisten oikeuksien hoitoa, hallintaa ja toteutumista.

Osuuskunta tarjoaa, hankkii ja välittää jäsenille työ- ja palvelutoimeksiantoja.

Osuuskunta markkinoi sivistys-, kulttuuri-, informaatio-, ja taidepalveluita, työtä, koulutusta, kuntoutusta, sosiaalista hyvinvointia sekä yrittämistä ja työtä ylläpitäviä ja kehittäviä aktiviteetteja ja tukipalveluita.

Osuuskunta voi tehdä yhteishankintoja.

Osuuskunta voi omistaa, hallita, ostaa ja myydä kiinteää omaisuutta sekä osakkeita, arvo-osuuksia ja muita arvopapereita.

Osuuskunta voi yleistoiminta-alana toteuttaa kaikkea laillista liiketoimintaa.

Hallituksen päätöksellä osuuskunnan palveluita voivat käyttää muutkin kuin jäsenet.



3 § Jäsenyys

Osuuskunnan jäseneksi ottamisesta ja erottamisesta päättää osuuskunnan hallitus.

Hallitus päättää hakemusten hyväksymisen edellytyksistä.

Osuuskunnan jäseneksi pyrkivän on tehtävä jäseneksi hakemisesta kirjallinen hakemus hallitukselle.

Jäsenyys alkaa kun hakemus on hyväksytty.

Jäseneksi voidaan ottaa yksityishenkilöitä, ammatinharjoittajia, heidän toiminimiään, keksijöitä, taiteilijoita, yrityksiä ja muita oikeushenkilöitä.

Osuuskunta pitää luetteloa jäsenistä ja muita jäsenyyden kautta lain edellyttämiä rekistereitä.

Jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle.

Jäsenyys edellyttää valmiutta osallistua jonkun opintoryhmän, työryhmän, tai -työparin kanssa, tai hallitus työskentelyyn osallistumiseen.

Jäsenyyden päättyessä, jos osuuskunnan ja jäsenen tai tämän oikeuden omistajien välillä on olemassa voimassa olevia liiketoimintasopimuksia, niitä käsitellään itsenäisinä sopimuksina jäsenyyden päättymisestä huolimatta.

Hallitus voi erottaa jäsenen, jos hän toimii osuuskunnan etuja vastaan, luopuu käyttämästä osuuskunnan palveluja kokonaan, rikkoo näitä sääntöjä tai jättää toistuvasti, huomautuksista huolimatta, huomiotta osuuskunnan menettelytavat, sopimukset tai ohjeet tai tärvelee osuuskunnan omaisuutta.

Osakkeet eivät anna oikeutta osuuskunnan jäsenyyteen.

 

4 § Osuusmaksu ja osakkeet

Jäsen on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan vähintään yhdellä osuuskuntakokouksen päättämällä merkintähintaisella osuudella.

Ensimmäinen osuus tai osuudet maksetaan rahana kuukauden sisällä jäseneksi hyväksymisestä, osuuskunnan osoittamalle pankkitilille.

Tämän jälkeen osuuksia voi kartuttaa ja kuitata myös osuuskunnan ylijäämästä rahasto- ja/tai sekakorotuksena.

Osuuskuntakokous voi antaa jäsenelle oikeuden ottaa osuuksia ja osakkeita sekä muillekin osakkeita vastikkeeksi apporttiomaisuudesta.

Jäsenyyden lakatessa osuuskunta on velvollinen palauttamaan jäsenen suorittamat osuudet ja osakkeet näiden sääntöjen ja osuuskuntalain määrittämien edellytysten mukaisesti vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, kun jäsenyys lakkaa.

Jäsenyyden päättyessä palautukseen käytettävissä oleva oma pääoma lasketaan, silloin voimassa olevan merkintähinnan mukaisesti siten, että jäsenen osuus- ja osakepääomaan lisätään, vapaaehtoiset osuudet/osakkeet ja jäsenen suhteellinen osuus muuhun vapaaseen omaan pääomaan, sekä lisätään tai vähennetään taseen mukainen yli/alijäämä.

Palautukseen ei lasketa; liittymismaksua, eikä mahdollisen verovelan poistoeroa.

Osuuskuntakokous voi antaa hallitukselle valtuudet järjestää osakkeiden merkitsemiseen ja maksamiseen jäsenille ja/tai muille.

Hallitus antaa jäsenille osuuskirjan ja osakekirjan sekä muille osakekirjan kun merkintähinta on suoritettu.

Osuuksien ja osakkeiden merkintähinnasta päättää osuuskuntakokous vuosittain.

Osuuskunnan kokous voi päättää osuus- ja osakepääoman ja vararahaston jakamisesta, alentamisesta varojen siirtämiseksi vapaan oman pääoman rahastoon tai vararahastoon sekä käyttämisestä sellaisen tappion välittömään kattamiseen, johon vapaa oma pääoma ei riitä (tappion kattaminen).

 

5 § Lunastuslauseke

Osuuskunnan jäsenellä, osuuskunnan osakkeenomistajalla, osuuskunnalla on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin osuuskunnalta toiselle siirtyvä osake.

Lunastusoikeuden etuoikeus, määräytyy lunastukseen oikeutettujen välillä määräajassa ensimmäisenä tarjottu korkein osakkeen käypä hinta.

Määräaika on 31 päivää, kun hallitukselle on ilmoitettu osakkeen siirrosta toiselle ja hallitus on päättänyt, käyttää lunastuslauseketta ja ilmoittanut siitä asianosaisille.

6 § Vapaaehtoinen osuus ja osakkeet

Osuuskunta voi antaa myös vapaaehtoisia osuuksia ja osakkeita.

Osuuskunnan kokous päättää vapaaehtoisten osuuksien ja osakkeiden antamisesta.

Vapaaehtoiset osuudet ja osakkeet merkitään vapaan oman pääoman rahastoon.

Vapaaehtoisesta osuudesta ja osakkeesta voi myös luopua jäsenyyden jatkuessa, kuitenkin aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua siitä, kun osuus/osake on suoritettu osuuskunnalle.

Kolmen vuoden jälkeen luetaan myös vapaaehtoiset osuudet palautettavan pääomasäästön piiriin.

Jäsenyyden jatkuessa osuuden ja osakkeen summat lasketaan ja palautetaan näiden sääntöjen 4§ mukaisesti.

 

7 § Liittymismaksu

Uusilta jäseniltä peritään osuuskuntakokouksen vuosittain päättämä liittymismaksu.

Liittymismaksun hinnan määrää osuuskuntakokous vuosittain.

Liittymismaksu kirjataan vapaanpääoman rahastoon.

Jäsenyyden lakatessa liittymismaksua ei palauteta.

 

8 § Lisämaksuvelvollisuus

Jäsenillä ei ole lisämaksuvelvollisuutta. Jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista ja sitoumuksista.

 

9 § Ylijäämän jako

Osuuskunnan vuotuisesta jakokelpoisesta ylijäämästä tehdään ensin vähintään lain edellyttämä siirto vararahastoon, sekä muihin lain määräämiin ja osuuskunnan kokouksen päättämiin rahastoihin.

Jäljelle jäävästä jakokelpoisesta ylijäämästä 40% annetaan osuuksina ja osakkeina osuuskunnan jäsenille palveluiden käytön suhteessa.

Tästä osasta lasketaan ensin toimitusjohtajan optio.

Palveluiden käytön suhde lasketaan jäsen, osallistumiin tuote- ja palvelutyöryhmien suhteellisesta vaikutuksesta osuuskunnan tuottamaan ylijäämään.

Tätä tarkemmin tästä osuudesta päätetään tarvittaessa osuuskunnan kokouksessa vähintään kolmen neljänneksen äänten enemmistöllä.

Nämä osuudet kuitataan rahastokorotuksena, puolet uusia osuuksia ja toinen puoli, osakkeina.

Tarvittaessa tämä rahastokorotus voidaan osin toteuttaa myös sekakorotuksena.

Puolet näistä osuuksista merkitään osuus/osake kiinteäksi pääomaksi.

Toinen puoli osuuksista/osakkeista merkitään vapaanpääoman rahastoon.

Seuraavaksi 20% suoritetaan korkona tilikauden alkuun mennessä maksetuille osuusmaksuille ja osakkeille.

Seuraavaksi sijoitetaan 20% vapaaseen omaan pääomaan kuuluvaan kulttuuri- ja sivistysrahastoon.

Seuraavaksi siirretään 10% osuuskunnan sijoitusrahastoon.

Jäljellä olevasta 10% päättää osuuskunnan jäsenkokous.

 

10 § Palveluista perittävät maksut ja hinnat

Osuuskunnan jäseniltä palveluistaan perimät maksut ja hinnat päättää osuuskunnan hallitus.

 

11 § Osuuskunnan varsinainen kokous

Varsinainen osuuskunnan kokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä aikana.

Kokous pidetään tilikauden päättymisen jälkeen, ennen toukokuun loppua. Ylimääräinen osuuskunnan kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai, kun jäsenet, jotka edustavat vähintään kymmenesosaa jäsenten koko äänimäärästä, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelemistä varten, tai se muutoin on lain mukaan pidettävä.

Kokoukset pidetään kotipaikkakunnalla, tai hallituksen niin päättäessä Oulussa, tai Tampereella, jos jäsenistön enemmistö asuu muulla, kuin osuuskunnan kotipaikkakunnalla.

Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni.

 

12 § Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asiat

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

- esitetään edellisen tilikauden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus

- päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta

- päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen ylijäämä tai tappio antaa aihetta

- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja varajäsenille sekä toimitusjohtajalle

- päätetään ylijäämän käyttämisestä tai tappion peittämisestä

- päätetään hallituksen esityksestä osuuskunnan kannalta laajakantoisista tai merkittävistä asioista

- päätetään osuuksien ja osakkeiden merkintähinta

- päätetään liittymismaksun merkintähinta

- päätetään osuuskunnan menettelytavoista

- päätetään toimitusjohtajan optioista

- päätetään hallitusten jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot

- päätetään hallituksen varsinaisten ja varajäsenten jäsenten määrä puheenjohtaja ja enintään kuusi jäsentä (6)

- valitaan hallitukselle puheenjohtaja

- valitaan tarvittavat hallituksen jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet

- valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja

- valitaan tarvittaessa kulttuuri- ja sivistysrahaston työryhmän puheenjohtaja ja enintään kuusi jäsentä (6)

- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat



13 § Kulttuuri- ja sivistysrahasto

Osuuskunnan kulttuuri- ja sivistysrahaston tehtävä on toimia osuuskunnan jäsenten sekä yleisten kulttuuri- ja sivistyspalvelujen tuottamiseksi ja mahdollistamiseksi.



14 § Jäsenen aloiteoikeus

Jäsenellä on oikeus saada haluamansa asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi jos hän kirjallisesti sitä esittää ja vaatii hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.



15 § Kokouskutsu

Kutsu osuuskunnan kokoukseen lähetetään jäsenille hallituksen ilmoituksella vähintään kaksi viikkoa ennen sähköisesti ja/tai kirjeellä. Muut tiedonannot osuuskunnan jäsenille toimitetaan sähköisesti ja/tai kirjeellä.



16 § Hallitus

Hallitukseen kuuluu kolmesta seitsemään (3-7) jäsentä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä.

Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valintakokouksessa ja päättyy valintaa lähinnä seuraavan varsinaisen kokouksen päätettyä vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja varajäsenille.

Hallitus voi pitää kokouksiaan myös virtuaaliympäristössä, tai muutoin sähköisten apuvälineiden avulla.

Hallitus edustaa osuuskuntaa ja johtaa sen toimintaa.

Hallituksen tehtävänä on muualla säännöissä mainittujen tehtävien lisäksi:

- hallituksen on huolehdittava siitä, että osuuskunnan kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

- valmistella, päivittää ja toteuttaa osuuskunnan liiketoimintasuunnitelmaa

- valita ja tarvittaessa erottaa osuuskunnan toimitusjohtaja ja päättää hänen tehtävistään työehdoistaan ja palkkauksestaan

- perustaa tarvittaessa työpareja ja työryhmiä

- valmistella osuuskunnan kokouksen päätettäväksi osuuskunnan kannalta laajakantoisen tai merkittävät asiat

- kutsua kokoon osuuskunnan kokous ja valmistella siinä käsiteltävät asiat

- laatia osuuskunnan kokoukselle toimintakertomus ja tilinpäätös sekä ehdotus ylijäämän käytöstä tai tappion peittämisestä

- päättää osuuskunnan jäsenten hyväksymisestä ja erottamisesta.



17 § Toimitusjohtaja

Toimitusjohtajalla on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksessa ja käyttää siellä puhevaltaa, jollei hallitus päätä toisin.

Toimitusjohtajan on edistettävä osuuskunnan etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita osuuskuntalain ja näiden sääntöjen mukaisesti.

Toimitusjohtajan tulee hoitaa päivittäistä hallintoa hallituksen antamien valtuutuksen, ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Toimiin, jotka osuuskunnan toiminnan laajuuden ja laadun huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja voi ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta osuuskunnan toiminnalle olennaista haittaa.

Viimeksi mainitussa tapauksessa on hallitukselle niin pian kuin mahdollista annettava toimenpiteestä tieto.

Toimitusjohtajan tehtävä on huolehtia ja valvoa lakisääteisten rekisterien pitämisestä.

Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa osuuskuntaa edellä mainituissa toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.

Toimitusjohtajalla on vähintään (1%) prosentin osuus, tai vuosikokouksen päättämä, optio-oikeus merkitä uusia osuuksia ylijäämän sääntöjen 9§ mukaisesti.

Jos toimitusjohtaja ei ole osuuskunnan jäsen, merkitään hänen optionsa kokonaisuudessa vapaan pääoman osakkeiksi.



18 § Toiminimen kirjoittaminen

Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat yksin toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenet kaksi yhdessä ja hallituksen erikseen valtuuttama muu henkilö prokuuransa valtuuttamassa laajuudessa.

Osuuskunnan kokous antaa hallitukselle ohjeet prokuuroiden myöntämisen perusteista, joiden mukaan hallitus päättää prokuuroiden antamisesta.



19 § Tilikausi

Kultakin tilikaudelta on laadittava tilinpäätös. Tilinpäätös on annettava tilintarkastajalle vähintään kuutta viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tuloslaskelma ja tase esitetään vahvistettavaksi.



20 § Tilintarkastus

Osuuskunnan kokous valitsee tilintarkastajan ja halutessaan yhden varatilintarkastajan viimeistään tilintarkastuslain vaatimusten täyttyessä. Tilintarkastajan on annettava tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kahta viikkoa ennen varsinaista osuuskunnan kokousta.

21 § Osuuskuntarakenteen muuttaminen jakautumisessa ja osuuskunnan purkaminen.

Päätös osuuskunnan vapaaehtoisesta osuuskuntarakenteen muuttamisesta tai purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta tulee tehdä kahdessa peräkkäisessä osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa, missä viimeisessä pidetyssä kokouksessa tulee ehdotusta kannattaa vähintään kolme neljättä osaa äänestyksen osallistuneiden äänistä.

Toista kokousta ei saa kutsua ennen kuin ensimmäinen kokous on pidetty. Kokousten välinen aika tulee olla vähintään yksi kuukausi ja enintään kolme kuukautta.



22 § Varojen jako osuuskuntarakenteen muuttamisessa, jakautumisessa tai purkautuessa.

Ensin palautetaan muiden, kuin jäsenten maksetut osakkeet, silloisen merkintähinnan mukaisesti.

Tämän jälkeen omaisuuden jakokelpoinen säästö jaetaan jäsenille, tai siirretään ja merkitään uuteen yhtiöön.

Jäsenen suhteutettu osuus jakokelpoisesta säästöstä saadaan jäsenen suhdeluvulla.

Jäsenen suhdeluku lasketaan summaamalla jäsenen osuudet ja 0,5 vuosikertoimella kerrotut jäsenyysvuodet ja jakamalla tämä summa kaikkien jäsenten osuuksien ja jäsenyysvuosien tulojen summalla.

Osuuksien siirron perusteella osuuskuntaan liittyneen jäsenen tai tämän oikeuden omistajan jäsenyys lasketaan silloin ensimmäisen siirtäjän jäseneksi tulopäivästä.



23 § Erimielisyyden ratkaiseminen

Riidat osuuskuntaa koskevissa asioissa toiselta puolen osuuskunnan ja toiselta puolen hallituksen jäsen, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä, saa panna vireille osuuskunnan kotipaikan alioikeudessa, tai riidan osapuolien niin erikseen sopiessa välimiesoikeudessa.



24 § Sääntöjen muuttaminen

Sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous. Päätös on pätevä, ellei laissa tai näissä säännöissä ole muuta säädetty, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kolme neljättä osaa annetuista äänistä.



25 § Muilta osin noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia.